Post by sae on Mar 21, 2013 18:41:01 GMT 2
Laitellaampas pikkuisen hakuun tai jakoon.
Punaisen kuoleman miehistöä , laivalla pidempään olleita, entisten miehistön jäsenten jälkeläisiä tai täysin uusia tulokkaita. Erinye nimisen seireenin ohjastama merirosvolaiva. Laiva on kaapattu entinen kauppalaiva, jota on muutettu hiukan tarpeisiin sopivaksi. Laivalla pyörii väkeä noin puolen sadan hengen verran.
Nykyistä miehistöä:
Erinye (sae), kapteeni
Furia (Ylva), ensimmäinen perämies
Elise Ryder (ruu), tähystäjä
Asaf Rocoto (kaltto), lääkäri ja avustava pursimies
sitten hiukan toissijaisempana, Punaisen kuoleman mukana monesti liikkuu myös kaksi pienempää laivaa, joista kummallakin pyörii n. 30 henkeä. Molemmat laivat oli päätetty kaapata väen lisääntyessä. Kummallekin laivalle valittu omat kapteeninsa Punaisella kuolemalla olevan miehistön joukosta. Jos jollakin on kiinnostusta tehdä jommalle kummalle laivalle kapteenia ja keksiä laivalle tarvittaessa myös nimeä (toisen pienemmän laivan nimi Turmio ja toinen toistaiseksi nimeämätön), niin siitäkin voi kysellä, mutta ensisijaisesti Punaisella kuolemalla pyörivää väkeä haeskellaan.
---
Freyjan (syntymänimeltään Anya Taellrod) perheen jäsenet , aattelin myös laitella nämä Freyjan perheen jäsenet jakoon. Freyja on alunperin mannerkansaa, maanviljelijäperheestä. Anya oli 9-vuotias silloin, kun viikingit hyökkäsivät hänen kotikylään. Hyökkäyksen yhteydessä perheestään erilleen joutunut tyttö päätyi Ragnar nimisen viikingin mukaan. Anyasta tuli osa heidän perhettä, ja hän sai itselleen uuden nimen Freyja Ragnarsdóttir.
Ensijaisesti viikinkiperheen henkilöitä haeskellaan, toissijaisemmin biologisesti sukua olevia henkilöitä tai tuttuja ajalta ennen viikinkien mukaan päätymistä.
Ragnar Ivarsson - Freyjan ottoisä. Ragnar on pitkä harteikas punapäinen viikinki, jolle perhe ja perheen hyvinvointi on kaikki kaikessa. Suhtautuu elämään rennolla ja hyvin eloisalla asenteella, välillä ei ole mikään ihme jos tulee otettua yksi tai useampi olut liikaa.
Astrid Thorvaldsdóttir - Ragnarin vaimo, lyhyehkö pyöreäposkinen rouva, jolta löytyy voimaa ja luonnetta arjen pyörittämiseen. Mieheensä verrattuna hiukan vakavamielisempi ja perinteisempi asioiden hoitamisen suhteen.
Ivar Ragnarsson - Ragnarin 22-vuotias poika. Isoisänsä mukaan nimetty. Ivar on lähes yhtä pitkä kuin isänsä ,mutta ruumiinrakenteelta selvästi kevytrakenteisempi. Hän on myös luonteeltaan selvästi vakavamielisempi ja harkitsevaisempi asioiden suhteen. Lahjakkaampi jousiampujana kuin miekkailija.
Ulf Ragnarsson - Ragnarin 19-vuotias poika, muistuttaa hyvin paljon isäänsä niin ulkonäkönsä ja luonteen osalta.
Ingrid Ragnarsdóttir - Ragnarin 17-vuotias tytär. Ulkonäöltään selvästi äitinsä näköinen tyttö. Useimmiten hiukan hiljainen ja ujo, mutta osaa olla varsin eloisa silloin kun on kyse runonlausunnasta ja musiikista. Hyvin kiinnostunut skaldirunoudesta.
---
Laitetaanpas tämä André Tullierin/Remillin kaksoisveli jakoon.
Andros Remill - Ruhtinas Remillin perijä. Syntyi ruhtinaan ja kartanoa palvelleen piian suhteen tuloksena. Ruhtinatar ajoi Androsin ja Andréen äidin pois kartanosta ennen poikien syntymää. Vuosia myöhemmin ruhtinas sai tietää poikien olemassaolosta näiden ollessa 13-vuotiaita ja päätti tehdä vanhemmasta kaksosesta perijänsä, koska hänen vaimonsa ei ollut kyennyt synnyttämään tervettä poikaa. Perijäksi valittu André kuitenkin katosi kuninkaan vastustajien hyökätessä poikaa kuljettaneen saattueen kimppuun. Poikaa tai tämän ruumista ei löydetty pidemmänkään etsimisen jälkeen, joten pojan uskottiin menehtyneen. Kukaan ei teinnyt pojan olevan oikeasti elossa ja muistinsa kadottanut. Tapahtuman jälkeen kuningasta ja kuningaskuntaa uskollisesti palveleva ruhtinas päätti alkaa koulia nuoremmasta kaksosesta, Androksesta perijäänsä. Nykyään André ja Andros ovat 29-vuotiaita.
Remillin suvussa kulkee kaksosia koskeva kirous, sukuun syntyneitä kaksosia seuraavat traagiset tapahtumat ja kohtalot. Kirous on lähtöisin jo useiden sukupolvien takaa, ja se halutaan pitää visusti perheen sisäisenä salaisuutena.
Jos tulee jotain kysyttävää ,voi laittaa tänne tai kirjoitella sähköpostiin saeriria(at)gmail.com