Post by Ylva on Feb 20, 2013 13:23:19 GMT 2
Noiturit
Noiturit ovat järjestö, jotka ovat erikoistuneet hirviöiden tappamiseen. Hirviöiksi luokitellaan ei-humanoidit, jotka ovat agressiivisia ja vaaraksi yhteiskunnalle. Tämä raja on kuitenkin venynyt myös joihinkin humanoidimaisiin olentoihin, kuten hiisiin ja muihin agressiivisiin olentoihin. Vastineeksi työstään noiturit ottavat rahaa ja harvemmin tekevät mitään täysin ilmaiseksi. Maksuksi yleensä kuitenkin käy muukin kuin raha ja palkkio on yleensä suhteutettu siihen paljonko työnantajalla on varaa maksaa. Tämä riippuu myös noiturista, sillä jotkut tekevät töitä hyvää hyvyyttäänkin, kun taas jotkut eivät suostu eväänsä liikauttamaan, jos eivät saa kunnon rahapalkkaa.
Noiturit ovat mutantteja, joiden voimat, refleksit ja muutenkin kyvyt ovat ihmistä (tai yleensäkin humanoideja) paremmat. Mutaatio tekee noiturista myös hedelmättömän eli kykenemättömän saamaan jälkeläisiä. Alunperin järjestö on ihmisten kehittämä, joten suurinosa sen jäsenistä ovat ihmisiä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös muiden rotujen edustajia, mutta ei monia. Noiturit valmistuessaan käyvät läpi salaisen riitin, jossa juomalla tiettyä nestemäistä valmistetta, joka käynnistää muodonmuutoksen, tulevat virallisesti noitureiksi. Kaikki eivät selviä mutaatiosta ja on huomattu, että miehet selviävät siitä naisia paremmin. Mutaatio näkyy ulkoisesti ainoastaan noitureiden erikoislaatuisista simistä, jotka ovat väriltään kultaiset ja iiris on ovaalin muotoinen, joka saattaa pinentyä aivan kapeaksi viiruksi. Noitureiden tunnuksena on suu auki oleva vihainen susi, jonka näköistä riipusta jokainen noituri kantaa mukanaan.
Noitureiden kykyihin kuuluu niin fyysinen kestävyys, nopeat refleksit kuin parantuneet aistit. Sen lisäksi jokainen noituri hylkii/vastustaa tehokkaasti magiaa (maagisia hyökkäyksiä, mutta myös parannusloitsuja) ja pystyvät maagisen riipuksen kautta aistimaan lähellä olevan magian. Näiden lisäksi jokainen noituri osaa tehdä alkemiajuomia erinäisistä ainesosista, joita vain noiturit pystyvät käyttämään. Juomat ovat lyhytvaikutteisia mutaatioita, jotka antavat lisää voimaa, parantavat nopeasti tai vaikkapa antavat kyvyn nähdä pimeässä. Mutaation ansiosta noiturit vastustavat myrkkyjä vahvasti ja näin ollen myös sairauksia. Alkoholi ja muut päihdyttävät aineet kuuluvat myös tähän kategoriaan, mutta se ei tarkoita etteikö noituri voisi humaltua, siihen tarvitaan vain normaalia enemmän väkijuomia.
Noiturit osaavat myös alkeellista magiaa itse, joka perustuu käskysanaan ja piirrettyyn merkkiin. Noitureiden käyttämät 'merkit' ovat seuraavat: Aard, Igni, Yrden, Quen, Axii ja Heliotrop. Aard on voimapurkaus, jota voi käyttää vihollisten taaksepäin työntämiseen, tekemään noista tajuttoamia tai jopa räjäyttämään esteitä pois tieltä. Igni on tulen merkki, jolla yksinkertaisesti noituri saa aikaa haluamansa kokoisen tulipurkauksen, jolla on mm. kätevä sytytellä nuotioita. Yrden on maaginen maahan ilmestyvä ansa, joka sitoo vihollisen hetkellisesti siihen paikkaan ja tuottaa sähkön kaltaista tuskaa. Quen on yksi noitureiden yleisimmin käytetyistä merkeistä, jolla noituri muodostaa suojaavan maagisen kehän ympärilleen, joka imee itseensä tietyn verran noituriin kohdistuvaa vahinkoa. Axii on voimakas mielenhallintamerkki, joka heitetään viholliseen ja jos tuo ei pysty mielenlujuudella sitä vastustamaan muuttuu vihollinen hetkellisesti ystäväksi ja puollustaa noituria viimeiseen hengenvetoon asti. Heliotrop on merkeistä voimakkain ja vie eniten henkistä voimaa käyttäjältä, joten tätä merkkiä noiturit käyttävät vain harvoin. Heliotropissa noituiri joutuu myös käyttämään molempia käsiä merkin tekemiseen; ristimään käsivartensa. Tämä merkki muodostaa maagisen voima-aluuen noiturin ympärille, joka hidastaa siihen joutuvia, paitsi tietysti noituria itseään.
Kaiken edellämainitun lisäksi ja ennen kaikkea noiturit ovat taitavia miekkamiehiä. Heidän tunnuksenaan on hopeapäällysteinen miekka, joka vaurioittaa suurintaosaa hirviöistä vielä enemmän kuin metallinen miekka. Noiturit kantavat mukanaan kahta miekkaa ja jotkut harvat ovat myös perehtyneet jousiammuntaan. Noitureita ei jokatapauksessa kutsuta turhaan mestari miekkailijoiksi, sillä nuo myös ovat käyttäneet asetaitojensa harjoittelemiseen paljon aikaa ja jatkavat sitä kokoajan. Mitä vanhempi noituri, sitä taitavampi miekankäyttäjä tuo on.
Yleensä noituriksi kouluttaudutaan jo nuoresta iästä pitäen, mutta joitakin poikkeuksia tässäkin on etenkin ei-ihmisten kohdalla. Noiturikoulutus kestää vähintään kymmenen vuotta kokelaan iästä huolimatta. Vanhemmat noiturit kouluttavat nuorempiaan vanhassa linnoituksessa, jota kutsutaan Syväkuilun linnoitukseksi. Nimi johtunee jyrkästä kalliosta, jonka harjalla vanha linnoitus sijaitsee. Tämä toimii myös noitureiden 'päämajana' ja esimerkiksi tarkoin varjeltu kaava noiturijuoman tekemiseen on piilossa sen syövereissä. Noitureiden määrä ei kuitenkaan ole valtaisa ja varsinkin nykyään noiden arvostus on laskenut. Aikoinaan noiturit olivat ainoita hirviöiden metsästämiseen erikoistuneita palkkasotureita, mutta nykyään muitakin järjestöjä löytyy jotka tappavat hirviöitä ihmisuhrien lomassa. Noiturit ovat aina olleet tarkkoja siitä, että eivät tapa humanoideja, kuten esimerkiksi jahtaa rikollisia, vaan keskittyvät nimen omaan 'pahuuden olentojen' tuhoamiseen.
Noiturit eivät varsinaisesti tarvitse unta, mutta joutuvat aika ajoin meditoimaan. Tämä syvään horrostilaan pääseminen vaatii taitoa ja keskittymistä, mutta tässä tilassa muutamankin tunnin oleminen virkistää noituria monen yöunen tunnin verran. Meditaatiotilassa olevaa noituria ei saa, eikä yleensä pystykään herättämään vaan tuo herää kun itse niin tahtoo. Hyvin kova ympäröivä meteli saattaa rikkoa meditatiivisen tilan, jolloin noituri on hetkellisesti sekavassa tilassa.
Noiturin riipus
Noiturien silmät
Musiikkivideo Vader - Sword of the witcher
Off-Game: Idea pohjautuu (c) the Witcher -peleihin (jotka pohjautuvat alkuperäis romaaneihin ja novelleihin). Witcher-wiki